VillaValkea: Maatilamatkailua Tohmajärvellä 30km päässä Joensuusta!

Meillä perinteinen karjalainen arki ja juhla kohtaavat nykyaikaisen maatilan elämän itäsuomalaisessa luomu emolehmätilalla.

villavalkea puutarhajuhlat

Unelmoin suuresti, haaveilen mahdottomista.

On uskallettava unelmoida ja pystyttävä näkemään visio keskeneräisyyden ja rikkinäisyyden keskellä. Unelma ei tule näkyväksi, jos tehtävään ja työhön ei tartu kaksin käsin. On viisautta tarttua siihen, mikä vie juuri sillä hetkellä unelmaa eteenpäin. On osattava nähdä suuria kokonaisuuksia ja samalla huomioitava pienetkin asiat.

On tarvittu paljon työtä, intohimoista tekemistä sekä halua oppia uutta. Olen halunnut kunnioittaa paikan ja alueen historiaa. Kaiken työn ja touhun keskellä olen usein pysähtynyt ja kuunnellut mitä talo, sen seinät tai pihapiirihaluaa kertoaja kuinka ne haluavat tulla nähdyksi.

Vaatii uskallusta olla hiljaa, kun aika ja mieli kertovat kiireestä tai tekemisen paljoudesta. Olen halunnut olla rehellinen itselleni ja luottaa omaan intuitioon. Olen halunnut tuoda sen rohkeasti näkyville. Olen voinut kulkea oman matkani yhdessä perheeni kanssa. Perheestäni on ollut suuri apu ja tuki monissa ratkaisuissa ja pohdinnoissa VillaValkeaa rakentaessa. Yhdessä kuljettu matka, tämän muistamme.

Mari Kärki-Puustinen

Yhteystiedot

Ota yhteyttä

Asiakaskokemuksia

Lue lisää

Naudanlihaa tuottajalta

Lue lisää

Kysy tarjousta

12 + 2 =

Varaa matkailu- ja elämyspalvelu