VillaValkean Juhlapalvelut Tohmajärvellä
Vietä meillä unohtumattomat ja tunnelmalliset perhejuhlat. Tarjoamme asiakkaille ympärivuoden käytettäväksi kauniisti ajan patinoiman Villan tuvan.
Kesäisin on saatavilla perinteisen pihapiirin aitat sekä Navetan vintin suuri juhlatila. Karvolanmäen aitassa voi tanssia häävalssin tai nauttia aitan tunnelmasta kesäsateelta suojassa. Navetan vintin tunnelmassa koet romantiikkaa ja rouheutta. Juhlatilan viereinen alakerran tila muuttuu tarpeen mukaan miesluolaksi tai yökerhoksi. Maatilapihapiirissä löytyy monta mielenkiintoista piilopaikkaa ja touhuamista lasten juhliin.
Meiltä saat lämminhenkisen ja vieraanvaraisen henkilökunnan palvelemaan juuri teidän tarpeitanne. Suunnitellaan persoonalliset ja yksilölliset juhlat yhdessä. Olemme apunasi kokonaisvaltaisesti heti juhlan suunnittelun alkuvaiheesta lähtien. Juhliin kuuluu maistuva ruoka ja vieraanvarainen hyvä palvelu. Käytämme mahdollisimman paljon sesongin mukaista luomu- ja lähiruokaa. Meidän kauttamme saat kattaukseen ja somistuksiin sopivat tuotteet. Varaa aika ja tule tutustumaan paikan päälle palveluihimme!
Villan Puutarhajuhlat
VillaValkean rönsyilevä ja rehevä puutarha kutsuu juhlimaan ja nauttimaan puutarhan tunnelmasta. Puutarhan tunnelmalliset aittojen tilat suojaavat kesäsateen yllättäessä. Kesäiltojen lämmössä ja lyhtyjen alla vietät ystävien kanssa unohtumattoman kesäisen puutarhajuhlan.
8-30 henkiölle

Villan Tuvan Perhejuhlat

Villan perinteinen tupa tarjoaa ihanat puitteet perheen ja suvun juhliin. Yksilölliset juhlat ajan patinoimien hirsiseinien suojassa ja leivinuunin lämmössä. Juhlaruoka tarjottuna tee se itse -tyylisesti pöydällä; buffet, jossa kaikki tarjoilu on valmiina pöydälle katettuna, ranskalainen: Charcuterie -tyyppinen. Näin ruokailu voi vapaasti jatkua puheen sorinan, juhlapuheiden ja ohjelman lomassa.
12-30 henkilölle
Häät Navetan Vintillä
Rouhea ja romanttinen navetanvintti kesäjuhliin. Navetan vintti tai ”ylinen” sopii hyvin suurempaankin hääjuhlaan. Juhlapaikalla on yökerhoksi muutettu alakerta ja baaritiski, jossa juhlaa voi jatkaa kesäillan hämärässä. Alakerran tilan voi muuttaa myös ruokailutilaksi.
15-40 henkilölle

Juhlat Ystävien Kesken

Sinua Onnitellen
Sinua Onnitellen juhla käy hyvin rippijuhlaksi, valmistujaisjuhlaksi tai nuorten syntymäpäiväjuhliksi. Tilava VillaValkean tupa tarjoaa tunnelmallisen ympäristön nuoren omaan juhlaan. Suunnitellaan yhdessä nuoren makuun sopiva menu.
12-30 henkilölle

Karjalainen Sukujuhla tai -Kokous

Villan tuvan liedellä valmistuu herkullinen perinteinen karjalainen herkku sultsina. Sultsinoiden teko on mukava ohjelmanumero suvun kesken. Laitetaan pulikat pyörimään, hellaan tuli ja paistetaan omat sultsinat. Kääritään kuoret puuron ympärille ja nautitaan yhdessä olosta ja hyvästä ruuasta.
12-30 henkilölle
Arjen Juhlaa
Juhlan nimi syntyi yrityksen arvoista ”Matkailun juhlaa ja maatilan arkea”. Juhlan menuissa esiintyy perinteinen ruoka juhlallisesti katettuna. Vietetään yhdessä ystävien ja sukulaisten kanssa mukava juhla arjen keskellä vanhassa ajan patinoimassa VillaValkean tuvassa.
8-30 henkilölle

Leikkisät Lastenjuhlat

Vietä riehakkaat ja ohjelmalliset lastenjuhlat VillaValkeassa! Tarjoamme turvallisen ja lapsien kanssa koko ajan mukana olevan henkilökunnan (vähintään kaksi aikuista). Ohjelmassa mm. perinteisiä ulkoleikkejä, arvoituksia ja pakohuonepeli. Palveluun sisältyy koristelu, nimikortit, värikäs kattaus, lorupussi ja leikit.
8-20 lapselle / 3 h