Maatilakävelyt Navettavalkeassa Tohmajärvellä

Päivä-, ilta ja yökävelyt maatilan pihapiirissä ja sen ympäristössä. Retket suunnitellaan ryhmän aktiivisuuden ja uteliaisuuden mukaan.

Tutustumme maatilan pihapiiriin ja ympäristöön sekä laidunnukseen ja laiduntaviin eläimiin kävelyn merkeissä. Nautitaan yhdessä luonnossa liikkumisesta ja viritellään aisteja luontokokemuksien parissa. Tutustutaan maatalouteen vapaan juttelun ja liikkumisen kautta.

Päiväkävelyt reippailijoille

Päiväkävelyt reippailijoille on hyvä päivälenkki reippaille ulkoilijoille ja utelijoille. Tutustumme matkalla maatilan pihapiiriin. Ihmetellään yhdessä pelloilta korjattua nurmea ja sen varastointia; samalla tutustumme laidunnukseen ja siihen, mitä se tarkoittaa ilmaston kannalta. Seuraamme laiduntavia eläimiä ja emolehmien elämää laidunkauden aikana. Ihmettelemme aitakilometrejä ja sitä, miksi riista-aitaa tarvitaan. Tutkimme mitä luonnossa ja pelloilla kasvaa.

Kuljemme joko metsässä, peltoteillä tai laitumella sekä mahdollisesti metsälaitumella. Pohdimme metsälaitumen eliöstöä ja laitumen antamaa suojaa eläimille. Keväisin ja syksyisin seurataan tuhansien muuttolintujen muuttoa. Talvella voidaan laittaa lumikengät jalkoihin ja kävellä pitkin lumisia peltoja. Pohditaan miksi talvi ja lumi on viljellyn maan kannalta hyvä asia.

Retki kestää 4 h ruokailuineen / n 3 km

Kävelyretki sisältää:

  • Alkuun ennen retkeä smoothie
  • Oppaan retken aikana
  • Hyvää seuraa, naurua sekä ihmettelyä ja yhteistä pohdintaa
  • Retkieväät
  • Luonto- ja maatilakokemuksia
  • Retkivarustus mukaan yrityksen / tilan puolesta lainaksi: mm. reppu, juomapullo, taskulamppu, nenäliinoja
  • Retkiruokailu (eri paketeissa erilainen) laavulla tai sisällä nautittavaksi
  • Saatavuus ympäri vuoden

Hinta 44 € / henkilö, lisähintaan saatavilla Navettavalkean sähkösauna 6 € / henkilö.

Sään mukainen varustus, vaihtovaatteille on mahdollisuus säilytykseen.

Rohkeille retkeilijöille

Rohkeille retkeilijöille on retki luontoon ja omien aistien maailmaan luonnon kautta. Lähdetään kävelemään maatilan pihapiiristä kohti ympäröivää luontoa. Retken aikana keskustellaan tuntemuksista ja muistoista. Samalla tutustutaan matkalla, mitä maatilan elämään kuuluu.

Kävellään keskustellen luonnon väreistä, äänistä ja omista tuntemuksista luonnon keskellä. Retkellä viritellään aistit luonnon äänille, tuoksuille ja väreille sekä rauhoitutaan myös hiljaisuuteen. Kurkistetaan metsään ja kuljetaan matka metsässä. Ihmetellään, mitä sieltä löytyy ja miten metsä vaikuttaa meihin. Miltä tuntuu olla metsässä? Pohditaan kuinka villieläimet, ihmiset ja kotieläimet mahtuvat samalle alueelle. Kuunnellaan ja aistitaan luontoa kaikilla aisteilla nuotion ja ruuan äärellä.

Talvella voidaan ottaa alle lumikengät ja sauvat, ja kävellä pitkin peltoja tarkastellen talvista luontoa. Retket onnistuvat myös iltahämärässä – äänet, värit ja valot ovat silloin erilaisia ja ne koetaan hyvinkin erilaisina.

Retki kestää yli 4 h / n. 4 km

 

Kävelyretki sisältää:

  • Alkuun ennen retkeä smoothie
  • Oppaan retken aikana
  • Hyvää seuraa, naurua sekä ihmettelyä ja yhteistä pohdintaa
  • Retkieväät
  • Luonto- ja maatilakokemuksia
  • Retkivarustus mukaan yrityksen / tilan puolesta lainaksi: mm. reppu, juomapullo, taskulamppu, nenäliinoja
  • Retkiruokailu (eri paketeissa erilainen) laavulla tai sisällä nautittavaksi
  • Saatavuus ympäri vuoden

Retken hinta 52 €/ henkilö, iltaretket lähdöt klo 18 jälkeen 62 €. Lisähintaan saatavilla Navettavalkean sähkösauna 6 € / henkilö

Sään mukainen varustus, vaihtovaatteille on mahdollisuus säilytykseen.

Pimeät retket yökukkujille

Oletko yöhiippailija? Pimeät retket yökukkujille on yöllinen elämys maatilalla, maatilan ympäristössä ja luonnossa.

Pimeyden ja hiljaisuuden laskettua äänet voimistuvat ja aistit valpastuvat entisestään. Otetaan taskulamput mukaan ja lähdetään retkelle, mutta kokeillaan kulkea myös ilman taskulampun valoa. Kävellään myös ihan hiljaa ja puhumatta. Näin pääsemme lähes meditatiiviseen tilaan luonnon keskellä sen ääniä ja vivahteita kuunnellen; tällöin oma sisäinen maailma herää aistimaan uudenlaisia tuntemuksia. Miltä yö tuntuu? Miltä minusta tuntuu ja miten elimistöni reagoi? Retken aikana käydään läpi, mitä kukin on kokenut ja tuntenut.

Myös navetan elämä yöllä on erilainen, eläimetkin ovat rauhassa ja levossa. Poikima aikana voit nähdä poikimista aloittavan emolehmän tai kuulla emon juttelevan vasikalleen.

Varaa mukaan hyvät ja lämpimät ulkoiluvarusteet talvella ja vaihtovaatteet mukaan. Iltayön lähdöt pimeän laskettua / aamuyön lähdöt ennen aamun valkenemista. Talvisin huomioimme lämmintä syötävää ja juotavaa. Saatavilla on myös Navettavalkean sähkösauna.

Retken kesto noin 2h kävellen + 1-2h ruokailu ja sauna / 1-3 km

 

Kävelyretki sisältää:

  • Alkuun ennen retkeä smoothie
  • Oppaan retken aikana
  • Hyvää seuraa, naurua sekä ihmettelyä ja yhteistä pohdintaa
  • Retkieväät
  • Luonto- ja maatilakokemuksia
  • Retkivarustus mukaan yrityksen / tilan puolesta lainaksi: mm. reppu, juomapullo, taskulamppu, nenäliinoja
  • Retkiruokailu (eri paketeissa erilainen) laavulla tai sisällä nautittavaksi
  • Saatavuus ympäri vuoden

Hinta 87€ / henkilö, lisähintaan saatavilla Navettavalkean sähkösauna 6 €/ henkilö.

Sään mukainen varustus, vaihtovaatteille on mahdollisuus säilytykseen.

Kysy tarjousta

9 + 3 =

Varaa matkailu- ja elämyspalvelu